Prima facie (todisteluja vaatimaton ensi katsomalta ilmenevä itsestäänselvyys): henkilön tulee palaa koko ajan isolla liekillä. Vain luuserin tarvitsee palautua" (mukaillen Ollila 2008, 188).Työtasapainoa ei saavuteta kiireellistämällä vapaa-ajan toimintoja. Alkoholi, kofeiini, nikotiini ja raskas aerobinen liikunta kuluttavat elimistöä. Elimistön palautuminen rasituksesta edellyttää tietoista lepäämistä, "ei minkään tekemistä" riittävän usein. (Ollila 2008, 188–189.)
"Ihminen ei voi ohittaa biologista olemustaan, joka on sama kuin muillakin eläimillä. Kuormitusta, ravintoa ja palautumista on oltava oikeissa suhteissa, muuten toimintakyky heikkenee. Ihminen kehittyy, vanhenee ja kuolee" (mukailen Ollila 2008, 189).
"Ihminen ei voi haavoittumaton, ikinuori ja yksilöllinen. Ihminen on luova, vahva ja yllätyksellinen, kun olosuhteet ovat oikeat. Kun hänen sallitaan olla ja elää kuin ihminen" (mukaillen Ollila 2008, 191).
"Ihmisen tulee ottaa vastuu omasta onnestaan ja ajatella, että onni on mahdollinen. Ei siinä voi muuta menettää kuin oman onnettomuutensa" (mukaillen Ollila 2008, 192–193).Ihmisen vanhenemisen ja kuoleman hyväksyminen on osa oman rajallisuutensa myöntämistä. Länsimainen ajattelutapa pyrkii hallitsemaan ihmistä itseään, hänen elämäänsä ja kuolemaa, vaikka mikään näistä ei ole hallittavissa. Lisäksi ihmisen tulisi olla haavoittumaton silloin, kun häntä häpäistään. (Ollila 2008, 190–191.)
KIRJALLISET LÄHTEET:
Ollila, Maija-Riitta. 2008. Lauman valta. Juva: Edita Bookwell.