Katuturvattomuuden padaradoksit

Katuturvattomuuden paradoksit ovat turvallisuuspyrkimyksiin liittyviä näennäisesti turvattomuutta vähentäviä ja todellisuudessa turvattomuutta lisääviä toimintamalleja. Katuturvattomuuden paradoksit ovat arvaamattomia sivuvaikutuksia joita pelko tuottaa. (Koskela 2009, 17.)

"Sanotaan, että New Yorkin asukkaat eivät tule toimeen keskenään. Ei pidä paikkaansa. Näin miten kaksi newyorkilaista, ventovieraita toisilleen, jakoivat saman taksin. Toinen otti renkaat ja radion, toinen vei moottorin" (David Lettermanin ironisoiva näkemys suurkaupungin yhteisöllisyydestä teoksesta Laine 2004, 152.)

Katuturvattomuuden paradoksien välttäminen parantaa katuturvallisuutta. Katuturvattomuuden paradokseja luovia tekijöitä ovat mm. (aakkosjärjestyksessä):

1. alakulttuurien määrän vähentäminen
2. ennakkoluuloisen ja vihaavan kaupunkikulttuurin luominen
3. epäilyttävän käytöksen välttelyn aiheuttama roolien kaventuminen
4. oman edun tavoittelu kaupunkirakentamista koskevissa poliittisissa päätöksissä
5. moraalisuuden (subjektiivisen ärsyttävyyden) käyttö kaupungin jäsenten valvonnassa
6. rikosten käyttö kaupallisessa julkisuusteollisuudessa ja julkisuuskulttuuri
7. ulossulkeva ja vieraannuttava turva-arkkitehtuuri
8. turvaliiketoiminnan epäeettisyys (mm. pelokkuusmarkkinointi)
9. turvallisuuden tuotteistaminen
10. turvallisuuspoliittinen konsensus
11. yhteisöllisyyden ja välittämisen väheneminen (katuheitteillejättö)
12. ylikorostunut turvallisuushakuisuus. (Koskela 2009, 17–27.)

Katuturvattomuus on pelosta aiheutuva tunne ja pelko on oikeutettu rikosturvallisuutta osoittavista tilastoista huolimatta. Katuturvattomuus muuttaa ihmisten liikkumista kaupunkiympäristössä ja lisää valvontaa julkisilla alueilla. (Koskela 2009, 26.)

KIRJALLISET LÄHTEET:
Koskela, Hille. 2009. Pelkokierre – Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta (Not Afraid). Tampere: Gaudeamus.
Laine, Jarkko. 2004. Häijyjen ajatusten sanakirja. Keuruu: Otava.